Katja Rikala

Homeopaatti, vauvahieroja ja kolmen lapsen äiti. Olen kotoisin Oulusta, mutta nyt asunut jo pidempään Helsingissä.

Aloitin tammikuussa 2016 Suomen Homeopaatit Ry:n hallituksen puheenjohtajana.

Valmistuin Diplomi homeopaatiksi Transformational School of Homeopathy Helsingistä. Tein diplomityöni rokotteista, rokotehaitoista ja niiden hoidosta homeopatialla.

Homeopaatin tutkinnon suoritin viidessä vuodessa. Opinnot käsittävät peruslääketieteen opinnot, homeopatian filosofian, metodologian, lääkeaineiden ja oirehakemiston, sekä terapeutin ja itsekehityksen taitojen syventävät opinnot. Lisäksi opintojen keskeisenä osana on opetusklinikka.

suomen_homeopaatitHomeopaatin koulutus TSH:ssa on laadukas ja laaja. Koulun pääopettajana toimivat Charlotta Åström-Lynch ja Reeta Pohjonen, lisäksi koulutus sisältää useiden ulkomaisten homeopaattien opetusta. Opettajiani ovat olleet mm.  Linda Gwillim, Declan Hammond, Andreas Björndahl, Alize Timmerman sekä Ian Watson.

Olen myös Suomen Terveysjärjestön jäsen.

Homeopatia

diplomiHomeopatia on yli 200 vuotta vanha luonnonlääketiede, joka hoitaa ihmistä kokonaisuutena, ei vain hänen sairauttaan. Homeopatia on maailmassa toiseksi eniten käytetty hoitomuoto ja useissa maissa sairausvakuutusten korvauksen piirissä. Se on kokonaisvaltaista, lempeää luonnonlääketiedettä, jonka tarkoituksena on vahvistaa potilaan omaa elinvoimaa.

Homeopatia sopii kaikille vauvasta vaariin, raskaana oleville sekä eläimille. Homeopatia on myrkytön ja ekologinen hoitomuoto.

Homeopatia pääperiaate on samankaltaisuuden laki. Tämä tarkoittaa sitä, että aineet jotka aiheuttavat oireita, voivat niitä myös parantaa. Esim. sipuli aiheuttaa kuorijalleen nuhan kaltaisia oireita: silmien kirvelyä ja vuotamista, nenän valumista: Allium Cepa, homeopaattisesti sipulista valmistettu lääkeaine, tulee usein kysymykseen nuhan hoidossa.

Homeopatialla voidaan hoitaa niin kroonisia kuin akuuttejakin tilanteita. Akuutit vaivat voivat helpottaa varsin nopeastikin, kroonisten sairauksien kohdalla vaaditaan enemmän aikaa ja seurantakäyntejä.

Koliikki

homeopatiaSuomalaisista vastasyntyneistä noin 13 prosentilla on vaikea ja 30 prosentilla lievä kolmen kuukauden koliikki. Koliikin aiheuttajaa tai syntytapaa ei virallisesti tunneta. On arveltu, että kyseessä on monen tekijän kokonaisuus, joka liittyy vauvan kehityksen aiheuttamiin muutoksiin.

Epätavallisen runsaasti itkevä vauva kannattaa viedä lääkäriin, jotta varmistettaisiin ettei itku johdu jostakin sairaudesta. Sen jälkeen voidaan tehdä hierontaan, homeopatiaan ja ruokavalioon perustuva hoitosuunnitelma.

Vauvahieronta ja hieronta

hierontaVAUVAHIERONTA

Vauvahieronta sopii kaikenikäisille vauvoille, myös vastasyntyneille ja niillekin joilla koliikkia ei ole. Kaikki vauvat hyötyvät hieronnasta.

Kosketus ja lämpö lisäävät vauvan verenkiertoon oksitosiinihormonia, joka saa aikaiseksi fysiologisen rauhoittumisreaktion sekä kasvattaa kasvuhormonitasoa ja on näin suorassa yhteydessä vauvan kasvuun ja terveyteen.

Kosketus edistää vauvan kasvua ja terveyttä koska se muun muassa tukee immuunijärjestelmää. Kosketusta tarvitaan myös ravinnon imeytymiseen ja sen varastointiin. Turvallisessa ihokosketuksessa vauvan energia säästyy olennaiseen: vitaalitoimintojen ylläpitämiseen, ei pelkoon.

HIERONTA

Olen lähes puolet elämästäni hieronut myös aikuisia. Hieronta tuottaa aikuisellekin niin fyysistä kuin psyykkistä hyvän olon tunnetta. Se vilkastaa verenkiertoa ja nopeuttaa aineenvaihduntaa.

Hieronta on perinteistä pehmytosakäsittelyä, jolla pyritään laukaisemaan lihaskireyksiä ja jännityksiä. Hieronnassa käytetään erilaisia otteita mm. sivelyitä, pusertelua, hankausta, täristystä, taputusta ja venyttäviä otteita.

Se rentouttaa kireitä lihaksia ja tällöin lihasten aineenvaihdunta tehostuu ja paikallinen lihasjännitys hellittää sekä kipu lievenee. Hieronta on aina ainutkertainen hoitotapahtuma, joka tehdään asiakkaan toiveiden mukaisesti. Toisinaan hieronta voi olla lihasjännityksiä laukaisevaa ja toisinaan rentouttavaa. Hieronta vaikuttaa ihmiseen aina kokonaisvaltaisesti ja on siksi psykofyysinen tapahtuma. Kosketus, fyysinen hoitaminen ja hierojan läsnäolo vaikuttavat hoitotulokseen merkittävästi.

Ensimmäisellä hoitokerralla haastattelu sekä alkututkimus kuuluvat hoitoaikaan.

Itsehoito

Tässä on muutamia homeopaattisia lääkeaineita korvatulehduksiin, vatsatauteihin ja influenssaan.

Voit valita oireiden mukaan parhaiten sopivan. Jos mikään allaolevista ei sovi oireisiin tai jos tuntuu, että lääkkeet eivät tehoa, ota yhteyttä!

Korvatulehdukset

Aconitum

Aconitum-potilaan korvatulehdus on äkillinen ja raju oireiltaan. Potilas on ahdistunut ja levoton. Usein korvakipu on seurausta kylmästä, kuivasta tuulesta. Potilas on suunniltaan kivusta. Usein aconitum-potilas potkii peiton päältään, koska tuntee ahdistavaa kuumuutta. Janoinen.

Aconitum on yksi tärkeimpiä kotiapteekin lääkkeitä.

Belladonna

Belladonna-potilaan korvissa on tykyttävä kipu. Korvaa särkee ja rauhaset ovat turvonneet. Potilas on todella kipeä. Kasvot punaiset ja silmät kiiltävät. Jalat ja kädet tuntuu kylmiltä. Potilas on vihainen ja saattaa jopa tukistaa hoitajaansa. Tuskainen ja pelokas.

Chamomilla

Erittäin kiukkuinen ja itkuinen potilas, jolla ei ole hyvä missään. Hän on yliherkkä, ärtynyt, janoinen ja kuuma. Korvaa särkee ja kipu pahenee öisin. Sylissä kantaminen helpottaa oireita. Korvatulehdus hampaiden tulon yhteydessä.

Hepar Sulfuris

Hepar sulfuris potilaalla on taipumusta märkiviin tulehduksiin. Pienikin veto tuntuu pahalta ja kipu helpottaa kun korvaa painaa jotain lämmintä vasten. Potilas on paleleva. Korvat saattavat vuotaa märkäistä eritettä ja eritteessä on juustomainen haju. Jo pidempään kestänyt korvatulehdus. Kurkkukipu, joka säteilee korvaan.

Mercurius

Korvakipu on pahimmillaan öisin. Henki haisee pahalle. Potilas saattaa hikoilla runsaasti ja hikoilukin haisee pahalle. Potilas on janoinen ja juo mielellään jotain kylmää. Eritteet ovat vihertäviä ja paksuja.

Pulsatilla

Potilaalla on korvasärkyä ja kellertävä, paksu nuha. Potilas on itkuinen ”reppana”, pientä valitusta ja hän haluaa lohdutusta. Häntä palelee, mutta ei voi olla kuumassa huoneessa. Raitis ilma tuntuu hyvältä ja helpottaa oloa. Olo pahenee iltaa kohti.

Silicea

Korvakipu, joka sykkii ja tuntuu porautuvalta. Korva kutiaa, kun nielaisee. Kipeä korva on hyvin herkkä kaikelle vedolle. Hän mahdollisesti haluaakin, että pipo on päässä sisälläkin ja ulkona tiukasti korvien päällä. Kuulo voi olla heikentynyt. Liimakorva.

Vatsataudit

Arsenicum

Yleisin ruokamyrkytys-lääke, erityisesti jos pilaantunut ruoka ollut lihaa. Pahanhajuinen, polttava ripuli, joka polttaa peräaukkoa. Paha olo ja oksentaa. POLTTAVAT KIVUT ja ulosteet. Tyypillinen turistiripuliaine. Ruuan hajukin ällöttää. Potilas on janoinen, juo paljon mutta pieniä kulauksia kerrallaan. Melko pian juoma kuitenkin tulee ulos. Mahassa polttava kipu, kramppeja ja ilmaa on paljon. Potilas on uupunut ja ahdistunut.

Bryonia

Kesäripulia kylmistä juomista. Ruoka ei sula, on syöty liikaa herkkuja ja rasvaista ruokaa. Tuntuu kuin vatsassa olisi kivi. Pahoinvointi ja ripuli pahenee liikkuessa, ulosteen mukana on sulamatonta ruokaa. Potilas pyrkii olemaan aivan liikkumatta ja haluaa olla yksin. Päänsärkyä vatsataudin yhteydessä.

Lycopodium

Potilas haluaisi syödä jotain makeaa, mutta olo pahenee siitä. Vatsa on kuin ilmapallo, turvonnut ja kipeä. Vatsassa kuplii. Pahoinvointia pilaantuneen kalan jälkeen. Suussa on kitkerä maku. Oksennukset ovat vihertäviä ja sappea.

Ipecacuanha

Jatkuva pahoinvointi, jota oksentaminen ei tunnu helpottavan. Maha on jo ihan tyhjä ja potilas yökkii tyhjää. Oksennuksen mukana tulee limaa ja/tai valkoista vaahtoa. Kasvoilla ”etova ilme”. Syljen eritys on runsasta. Ilmavaivoja ja ripulointia, joka on kuin käynyttä vaaleaa hiivalientä.

Nux Vomica

Vatsaflunssa, ruuansulatushäiriöitä, ilmavaivoja, maha on aivan sekaisin, erityisesti jos potilas on syönyt monia eri ruokia ja juomia sekaisin (esim lastenkutsujen jälkeen). Jännityksen ja stressin jälkeen. Imettävä äiti on juonut liikaa kahvia tai alkoholia. Vatsaa aristaa, ripulointi on tiheää ja ulosteen joukossa on limaa. Viluinen, eikä kestä tärinää. Potilas on ärtyisä. Haluaisi oksentaa, mutta ei pysty. Aikuisille krapulaan!

Chamomilla

Vihreä, pahanhajuinen ripuli ja oksentelu. Vatsavaivat liittyvät usein hampaiden tuloon. KOLIIKKILÄÄKE! Vatsaan ei saa koskea, saatikka painaa. Sylissä kantaminen, hytkyttely, helpottaa oloa. Lapsi haluaa lelun, mutta kun saa sen –heittää sen heti pois.

Phosphorus

Oksennustauti, jossa edes vesi pysy sisällä. Oksentaa veden pois melkein heti kun se pääsee vatsaan. Potilaan ruokahalu saattaa olla hyvä, mutta ruoka ei pysy sisällä. Potilas on yliherkkä, eikä kestä ääniä. Silmät ovat arat kirkkaalle valolle. Potilas on pelokas ja haluaa juoda JÄÄkylmiä juomia, joka helpottaa oloa hetkeksi.

Pulsatilla

Ylensyömisen jälkeen, erityisesti rasvaisten ruokien jälkeen (lihapiirakoita, munkkipossuja jne) Potilas röyhtäilee, suu on kuiva, mutta ei ole janoinen. Jokainen uloste on erilainen. Potilas on reppana ja haluaa kainaloon. Raitis ilma helpottaa oloa.

Influenssa/flunssa

Aconitum

Yhtäkkiä rajusti alkava vilustumisesta johtuva flunssa. Äkilliset,voimakkaat oireet. Kuiva, haukkuva yskä, kuume, kurkkukipu. Potilas on ahdistunut, janoinen, juo suuria määriä vettä. Kurkunpään tulehdukseen ja valekuristustautiin.

Allium cepa

Tavallinen nuha, jota kostea ilma pahentaa. Potilaan silmiä kirvelee, niitä polttaa ja niistä vuotaa vettä. Päätä särkee. Nenästä valuu kirkasta räkää. Olo on kuin sipulia leikatessa!

Arsenicum

Kuiva, hakkaava yskä. Polttavat kivut. Potilas on janoinen ja juo pieniä kulauksia vettä kerrallaan. Keuhkoputki on kuiva ja polttava. Kylmä ilma pahentaa yskimistä. Potilas ei saa nukuttua yskimiseltään. Oireet pahenee iltaa myöten ja yskii pitkin yötä. Nenästä valuu kirkasta, juoksevaa, limakalvoja ja ihoa polttavaa räkää.

Belladonna

Kova korkea kuume, nousee nopeasti. Kipu on sykkivää, pupillit voi olla laajentuneet, sekavuutta, kramppeja ja kuumehourailua. Kurkkukipua ja kuivaa, hakkaavaa yskää.

Ferrum Phosphoricum

Erinomainen (lasten) flunssalääke. Oireet tulevat vähitellen, pientä lämpöä nousee, vähän nuhaa ja lapsi vaikuttaa erittäin väsyneeltä. Silmätulehdukseen flunssan yhteydessä. Lapsi leikkii tyytyväisenä, vaikka on kovassa kuumeessa. Keuhkoputken tulehdukseen. Potilas on kalpea ja uupunut.

Eupatorium perf.

Pitkittynyt flunssa/influenssa. Potilaalla on aivan hakattu olo, tuntuu kun jalat olisi hakattu poikki. Koko kehoa särkee luita ja ytimiä myöten. Päänsärky on niin kovaa ettei hän halua liikkua. Vilunväreitä ja limakalvot tulehtuneet.

Antimonium tartaricum

Hengittäessä kuuluu selvästi, kuinka lima rohisee hengitysteissä. Hengitystiet ovat täynnä limaa, jota on vaikea saada yskittyä ulos. RV-viruksen aiheuttamaan tukahduttavaan yskään. Potilaalla on heikko olo ja hän on kalpea.

Ipecacuanha

Erityisen tärkeä lääkeaine, jos potilaalla on kostean ja lämpimän sään aiheuttama yskä. Yskä on kouristavaa, niin että lapsen on miltei mahdoton hengittää ja ovat tukehtumaisillaan. Limaa on paljon ja potilas oksentaa yskänpuuskan lopuksi.

Phosphorus

Kurkkua kutittaa, kuiva yskä. Yskä pahenee, kun menee lämpimästä huoneesta ulos kylmään. Keuhkoputkea polttelee. Potilas haluaa jääkylmiä juomia. Puhuminen ja nauraminen pahentaa yskää. Ääni voi olla käheänä yskimisestä.

Sulfur

Flunssaoireet jää kytemään viikko kaupalla, eikä mene millään ohi.

 

Homeopaattiset itsehoito-ohjeet on tarkoitettu kotihoitotilanteisiin, eivätkä ne korvaa lääkärin hoitoa.

Hinnasto

Ensikäynti (noin 60-90 min) 100 €

Seurantakäynti 70 €

Koliikkineuvonta ja opastus vauvahierontaan 60€

Klassinen hieronta 60min 50€

Akuuttiklinikan vastaanotto (n. 30min) 60€

Kotikäyntilisä pääkaupunkiseudulla 20€ (Kotikäyntilisää ei veloiteta Laajasalon, eikä Helsingin ydinkeskustan alueella)

Hinnat sisältävät lääkeaineen ja alv:n 24%

 

Yhteystiedot

huone_2Puh: 050-376 1449
Sähköposti: katja.rikala(a)integrita.fi

 

Pääasiallisesti tavattavissa Helsingissä. Vastaanotto sopimuksen mukaan Oulussa ja Ylivieskassa.

Helsinki:

Homeopatiakeskus 10M

Kalliolinnantie 7, 00140 Helsinki

Oulu ja Ylivieska:

Sopimuksen mukaan.

 

Kaikki laskutus tapahtuu Integrita Oyn kautta.

Integrita on vuonna 2003 perustettu perheyritys joka harjoittaa pääasiallisesti sijoittamista ja konsultointia.